23.10.1997

Taustatiedot

Kuljetusliike Q Ky oli 9.5.1986 saanut Helsingin Suomalaiselta Säästöpankilta (HSSP) 400 000 markan notariaattiluoton. Koillis-Suomen Säästöpankki (KSSP) oli samana päivänä antanut pankkitakauksen HSSP:lle notariaattiluoton maksamisen vakuudeksi. Kuljetusliike oli 7.5.1986 antanut KSSP:lle vastasitoumuksen sen takauksen suorittamisen vakuudeksi. C oli 9.5.1986 sitoutunut KSSP:lle omavelkaiseen takaukseen vastasitoumuksen täyttämisestä.

Kuljetusliike Q Ky oli saanut HSSP:ltä 18.8.1986 uuden 400 000 markan suuruisen notariaattiluoton, jolla oli maksettu edellä mainittu luotto. KSSP oli samana päivänä antanut HSSP:lle pankkitakauksen uuden luoton vakuudeksi. Kuljetusliikkeen ja HSSP:n välillä oli menetelty sanotulla tavalla vielä 3.3.1987, 23.11.1989 ja 3.8.1990. Uutta notariaattiluottoa myönnettäessä KSSP oli antanut joka kerta HSSP:lle luoton vakuudeksi pankkitakauksen. Kahdella viimeisellä kerralla kuljetusliike oli antanut KSSP:lle vastasitoumuksen sen myöntämälle takaukselle.

Kuljetusliike Q Ky oli edellä sanotun lisäksi 3.8.1990 saanut HSSP:ltä 100 000 markan suuruisen notariaattiluoton. Samana päivänä KSSP oli HSSP:lle antamassaan omavelkaisessa pankkitakauksessa sitoutunut vastuuseen notariaattiluoton maksamisesta, kuljetusliike oli antanut KSSP:lle vastasitoumuksen pankkitakauksen vakuudeksi ja C oli sitoutunut KSSP:lle omavelkaiseen takaukseen vastasitoumuksen täyttämisestä.

KSSP oli 21.9. ja HSSP 21.10.1992 sulautumisen johdosta lakannut.

Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n Uudenmaan alueyksikön vaadittua Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n Koillis-Suomen alueyksikköä maksamaan KSSP:n antamien pankkitakausten perusteella Kuljetusliike Q Ky:lle myönnetyt notariaattiluotot viimeksi mainittu alueyksikkö oli maksanut pankin Uudenmaan alueyksikölle 30.12.1992 400 000 markan notariaattiluotosta 407 781,35 markkaa sekä 100 000 markan notariaattiluotosta 5.11.1992 korkoa 3 080,85 markkaa ja 30.12.1992 korkoa ja pääomaa yhteensä 101 945,35 markkaa.

Suomen Säästöpankki - SSP Oy:n kanne

Suomen Säästöpankki - SSP Oy vaati kannekohdassa 9 C:n velvoittamista suorittamaan hänen Kuljetusliike Q Ky:n vastasitoumusten vakuudeksi 3.8.1990 antamansa takauksen perusteella 105 026,20 markkaa 16 prosentin korkoineen 3 080,85 markalle 5.11.1992 ja 101 945,35 markalle 30.12.1992 alkaen sekä kannekohdassa 10 C:n 9.5.1986 antaman vastasitoumuksen takauksen perusteella 407 781,35 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.12.1992 lukien.

C:n vastaus

C kiisti kanteen käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla.

Käräjäoikeuden tuomio 26.10.1994

Perustelut

1. Haastehakemuksen kohta 9

Vastaaja oli vastustanut vaatimusta seuraavilla perusteilla:

1.1. Ensimmäinen vastustamisperuste

Kantaja oli suorittanut maksunsa 5.11.1992 ja 30.12.1992. Näitä koskenut haastehakemus olisi pitänyt antaa tiedoksi vastaajalle takausmiehen edesvastausvelvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen (takausasetus) 4 §:n mukaan vuoden kuluessa maksupäivästä. Saatava oli vanhentunut. Vanhentumisen katkaisi vain haasteen tiedoksianto, ei jutun vireilletulo. Oikeudenkäyntimenettelyn uudistaminen ei ollut muuttanut vakiintunutta tulkintaa.

Juttu oli tullut vireille 28.12.1993 ja haaste oli annettu tiedoksi C:lle 26.1.1994.

Kantaja oli tähän lausunut, että vastasitoumuksen takaukseen ei sovellettu takausasetuksen 4 §:n mukaista vuoden vanhentumisaikaa. Vastasitoumus oli takauksen päävelka eikä sille ollut edeltä sovittua eräpäivää, mitä 4 §:n soveltaminen olisi edellyttänyt. Vanhentumisen katkaisi vireilletulo, ei tiedoksianto.

Käräjäoikeuden ratkaisu:

Pankkitakauksen vastasitoumuksen takaukseen ei sovellettu takausasetuksen 4 §:n tarkoittamaa vuoden vanhentumisaikaa. Vastasitoumus oli tässä tarkoitetun takauksen päävelka. Sen osalta ei ollut määrätty tiettyä eräpäivää. Saatava vanheni yleisen 10 vuoden vanhentumisajan kuluessa eikä siten ollut vanhentunut.

Ratkaisun antaminen siitä, katkaisiko takausasetuksen 4 §:n mukaisen vuoden vanhentumisajan jutun vireilletulo vai haasteen tiedoksianto, oli edellä olevan vuoksi tarpeetonta.

1.2. Toinen vastustamisperuste

Vastaaja oli esittänyt, että kantaja oli antamansa omavelkaisen takauksen nojalla maksanut 30.12.1992 velan pääoman korkoineen. Velka oli kuitenkin velkakirjan ehdon kohta "eräpäivä" mukaan erääntynyt maksettavaksi jo 3.11.1990. Takausasetuksen 4 §:n mukaan kantajalla (alunperin KSSP:llä) ei ollut ollut enää perustetta maksaa takaajana velkaa (alunperin HSSP:lle). HSSP:n KSSP:n välityksellä kuljetusliikkeelle antama luotto oli ollut notariaattiluotto ja luonteeltaan lyhytaikainen, 1 - 6 kuukauden laina. Takaus oli annettu sillä edellytyksellä, että laina tuli maksetuksi velkakirjan ehtojen mukaisesti 3.11.1990 mennessä. Alkuperäinen luotonantaja HSSP ei ollut hakenut saatavaansa takaajalta ajoissa. KSSP:n suoritus ei ollut perustunut takaukseen vaan oli muu suoritus. Vastasitoumus ja sen takaus oli annettu sen takaisinmaksun turvaamiseksi, mitä takaajapankki takauksen perusteella joutui maksamaan, ei muun maksun takaisinmaksun turvaamiseksi.

Kantaja oli esittänyt, että velkakirjaa 3.8.1990 laadittaessa oli tapahtunut virhe. Velan eräpäivä oli "7 pv irtisanomisesta", ei "3.11.90", mikä tarkoittikin koron eräpäivää. Takaajapankki ei ollut voinut alkuperäistä velkojapankkia kohtaan vedota itse laatimassaan asiakirjassa olleeseen ristiriitaiseen ehtoon. Takaajapankki ei ollut maksanut vanhentunutta velkaa.

Kantajan vastauksen osalta vastaaja oli lausunut, että hänelle oli esitetty velkakirja, johon oli merkitty eräpäivä. HSSP oli hyväksynyt velkakirjan, ja siinä olleet ristiriitaiset merkinnät oli tulkittava kantajan vahingoksi. Pankin oli osoitettava, että vastasitoumuksen takaajana ollut vastaaja oli tiennyt virheestä, jotta hän ei olisi voinut vedota siihen.

Todistelu

Kantaja oli velkakirjan (ja haastehakemuksen kohdassa 10 tarkoitetun velkakirjan) erääntymisehdon osalta kuulustuttanut todistajana asiaa pankissa hoitanutta pankkivirkailijaa. Tämä oli kertonut, että asiakirja oli KSSP:ssa laadittu virheellisesti. Eräpäiväksi merkitty "3.11.90" oli ollut koron ensimmäinen eräpäivä. Oikea velan erääntymislauseke oli ollut "7 pv irtisanomisesta".

Käräjäoikeuden ratkaisu

Velkakirjassa oli ristiriitainen velan erääntymisehto. Velka oli tarkoitettu erääntymään 7 päivää irtisanomisesta. HSSP, oikeastaan Suomen Säästöpankki - SSP Oy Uusimaa, oli irtisanonut luoton 30.12.1992 ja Suomen Säästöpankki - SSP Oy Koillis-Suomi oli tuolloin maksanut pankkitakauksen. Maksajapankki ei ollut voinut suhteessa saajapankkiin vedota itse aiheuttamaansa virheeseen. Maksusuoritus oli perustunut annettuun pankkitakaukseen, ei muuhun pankkien väliseen suoritukseen.

Vastasitoumuksen antaja ja sen takaaja olivat voineet aivan hyvin ymmärtää, että velka erääntyi 3.11.1990.

Koska edellä kerrotusta syystä vastasitoumuksen takaukseen ei sovellettu takausasetuksen 4 §:n yhden vuoden vanhentumissääntöä, ei vastasitoumuksen takaaja suhteessa takaajapankkiin voinut vedota velkakirjassa ilmenneeseen, virheelliseen eräpäivälausekkeeseen, kun takaajapankki ei ollut perusteettomasti suorittanut maksua. Vaikka takaajapankki olisi suorittanut maksun vuoden kuluessa "eräpäivästä 3.11.90" eli 3.11.1991 mennessä, ei vastasitoumuksen takaaja olisi vieläkään ollut vastuusta vapautunut. Takaajapankki ei ollut suorittanut vanhentunutta velkaa.

1.3. Kolmas vastustamisperuste

Alkuperäinen velkojapankki HSSP ja takaajapankki KSSP olivat molemmat, KSSP 21.9. ja HSSP 21.10.1992, liittyneet Suomen Säästöpankki - SSP Oy:öön. Kuljetusliikkeen velka pankille, nyt Suomen Säästöpankille, oli pysynyt. Sen sijaan takaussuhde pankkien tai niiden osien välillä oli päättynyt. Siten myös pankkitakauksen vastasitoumus ja vastasitoumuksen takaus olivat rauenneet.

Kantaja oli tämän vuoksi esittänyt, että säästöpankkifuusio ei ollut vaikuttanut vastuukysymyksiin eikä takaajien asemaan.

Käräjäoikeuden ratkaisu:

Velkojapankin ja takaajapankin sulautuminen oli poistanut niiden väliltä takaussuhteen. Päävelka "uuden pankin" ja kuljetusyhtiön välillä oli säilynyt. Pankkitakauksen vastasitoumus oli katsottava nyt uutta pankkia kohtaan voimassa olevaksi maksusitoumukseksi, joka oli sinänsä tarpeeton, koska velkasuhde joka tapauksessa oli olemassa. Tällöin pankkitakauksen vastasitoumuksen takaus oli oikeastaan muuttunut päävelan takaukseksi. Pankkitakauksen vastasitoumuksen takaaja ei voinut vapautua maksuvelvollisuudestaan vain siksi, että velkojapankki ja takaajapankki olivat sulautuneet samaksi pankiksi.

2. Haastehakemuksen kohta 10

Vastaaja oli vastustanut vaatimusta seuraavilla perusteilla:

2.1. Ensimmäinen vastustamisperuste

Vastaaja oli vastustanut haastehakemuksen kohtaa 10 samoilla perusteilla kuin haastehakemuksen kohtaa 9. Perusteet ilmenivät edellä kohdista 1.1. - 1.3. Kantaja oli antanut vastustamisen vuoksi samoista kohdista ilmenevät lausumat.

Käräjäoikeuden ratkaisu ja sen perusteet:

Mitä oli lausuttu haastehakemuksen kohdasta 9 edellä kohdissa 1.1. - 1.3, koski myös haastehakemuksen kohtaa 10.

2.2. Toinen vastustamisperuste

Vastasitoumuksen takaus oli annettu 9.5.1986 silloisen notariaattiluoton, päivätty 9.5.1986, pankkitakauksen vastasitoumuksen maksamisen vakuudeksi. Luotto oli maksettu pois 18.8.1986 otetulla uudella notariaattiluotolla ja sille oli annettu uusi pankkitakaus. Uutta vastasitoumusta ja vastasitoumuksen takausta ei ollut laadittu. Luotto oli myöhemmin uusittu 3.3.1987, 23.11.1989 ja 3.8.1990. Aina luottoa uusittaessa oli annettu uusi pankkitakaus, viimeksi luottoa uusittaessa oli annettu uusi vastasitoumus, mutta koskaan luottoa uusittaessa ei ollut annettu eikä vaadittu uutta vastasitoumuksen takausta.

Vastaaja oli taannut ainoastaan 9.5.1986 annettuun notariaattiluottoon liittyneen pankkitakauksen vastasitoumuksen, ei 3.8.1990 annetun notariaattiluoton pankkitakauksen vastasitoumusta. Vastuu oli päättynyt 18.8.1986.

Vastasitoumuksen takaukseen sisältyi ehto "Tämä takaus on voimassa siinäkin tapauksessa, että pankkitakaus samansuuruisena tai pienemmän määräisenä kerran tai useammin pidennetään tai uudistetaan".

Ehdon merkitystä ei ollut takaajalle selvitetty. Luotto oli ymmärretty lyhytaikaiseksi notariaattiluotoksi. Pankki ei ollut informoinut tilanteesta takaajaa vuosiin, ei silloinkaan (3.8.1990), kun oli tehty uusi 100 000 markan luotto. Pankki oli itse luottoa uudistettaessa antanut aina uuden pankkitakauksen ja viimeisissä uudistamisissa vaatinut uuden vastasitoumuksen. Pankki ei ollut itsekään pitänyt takausta enää voimassa. Ehdon soveltaminen olisi joka tapauksessa ollut kohtuutonta.

Kantaja oli esittänyt edellä olevan vuoksi, että luotto oli uusittu, mutta perusvelkasuhde oli jatkunut. Vastasitoumuksen takaus oli pysynyt voimassa edellä siteeratun ehdon mukaisesti. Ehto ei ollut kohtuuton.

Käräjäoikeuden ratkaisu:

C oli 9.5.1986 antanut pankkitakauksen vastasitoumuksen takauksen, joka oli voimassa siinäkin tapauksessa, että pankkitakaus kerran tai useammin samansuuruisena tai pienemmän määräisenä uudistettiin. Pankkitakaus oli 18.8.1986, 3.3.1987, 23.11.1989 ja 3.8.1990 uudistettu ja alkuperäinen velka (notariaattiluotto) oli pääomamäärältään, joskaan ei muilta ehdoiltaan, uudistettu samansisältöisenä. Uudistamislauseke ei ollut takaajan kannalta sen kohtuuttomampi kuin takaus ylipäätänsä. Pankilla ei ollut ollut lakiin perustuvaa velvollisuutta informoida takaajaa päävelallisen tilanteesta. 9.5.1986 annettu pankkitakauksen vastasitoumuksen takaus oli voimassa 3.8.1990 allekirjoitettuun velkakirjaan ja pankkitakaukseen nähden.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus velvoitti C:n kanteessa vaadittuun suoritukseen.

Muutoksenhaku ja vastaus

C valitti hovioikeuteen ja vaati kanteen hylkäämistä.

Suomen Säästöpankki - SSP Oy vastasi valitukseen.

Hovioikeuden tuomio 27.3.1996

Käräjäoikeuden perustelujen kohta 1.2.

Suomen Säästöpankki - SSP Oy oli todistajana kuullun pankkivirkailijan kertomuksella näyttänyt, että 3.8.1990 allekirjoitettuun velkakirjaan oli erehdyksessä merkitty velan eräpäiväksi 3.11.1990, vaikka velan erääntyminen oli sovittu irtisanomista edellyttäväksi seitsemän päivän irtisanomisajalla. Viimeksi mainittu ehto oli myös merkitty velkakirjaan kohtaan "Velan erääntyminen". Eräpäivällä oli velkakirjassa tarkoitettu koron ensimmäistä eräpäivää, joka erehdyksestä johtuen oli merkitty velkakirjassa väärään paikkaan.

Kerrotusta syystä KSSP velan omavelkaisena takaajana oli ollut velvollinen maksamaan velan sen antajalle HSSP:lle velan tultua irtisanotuksi, vaikka irtisanominen oli tapahtunut yli vuoden kuluttua erheellisestä eräpäivästä 3.11.1990 luettuna.

Kuljetusliike Q Ky, joka oli ollut velan ottaja, oli 3.8.1990 KSSP:lle antamansa vastasitoumuksen nojalla ollut velvollinen maksamaan sille, mitä KSSP oli takauksensa perusteella ollut velvollinen suorittamaan HSSP:lle. Asiassa ei ollut väitetty tai näytetty, että kommandiittiyhtiö olisi katsonut velan erääntyneen 3.11.1990.

C oli 3.8.1990 sitoutunut omavelkaiseen takaukseen kommandiittiyhtiön antaman vastasitoumuksen täyttämisestä. C ei ollut takausta antaessaan huomauttanut velkakirjassa hänen havaittavissaan olleesta irtisanomisehdon ja eräpäivän välisestä ristiriidasta. Se osoitti hovioikeuden käsityksen mukaan, että hän oli ollut tietoinen siitä, että velka oli erääntyäkseen sovittu irtisanomista edellyttäväksi. Tätä tuki myös se, että C oli jo aikaisemmin 9.5.1986 mennyt vastaavanlaiseen takaukseen kommandiittiyhtiön puolesta päävelan erääntymisen edellyttäessä irtisanomista.

Käräjäoikeuden perustelujen kohta 1.3.

C:n 3.8.1990 antama pankkitakauksen vastasitoumuksen takaus ei ollut rauennut sen vuoksi, että HSSP päävelkojana ja KSSP pankkitakaajana olivat sulautuneet Suomen Säästöpankki - SSP Oy:öön. Vastasitoumuksesta ja C:n sen täyttämisen vakuudeksi antamasta takauksesta KSSP:lle johtuneet oikeudet olivat sulautumisessa siirtyneet Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle.

Käräjäoikeuden perustelujen kohta 2.1.

Päävelkana, johon pankkitakaus, vastasitoumus ja vastasitoumuksen takaus alunperin olivat liittyneet, oli ollut Kuljetusliike Q Ky:n 9.5.1986 allekirjoittama 400 000 markan määräinen velkakirjaan perustunut notariaattiluotto. Velan erääntyminen oli edellyttänyt velan irtisanomista.

Antaessaan takauksensa vastasitoumuksen täyttämisen vakuudeksi C oli hyväksynyt takaukseen sisältyneen ehdon, jonka mukaan takaus oli voimassa siinäkin tapauksessa, että pankkitakaus samansuuruisena tai pienemmän määräisenä kerran tai useammin pidennettiin tai uudistettiin. Vastaavan sisältöinen ehto sisältyi myös vastasitoumukseen.

C ei ollut näyttänyt, että hänen antamansa takaus vastoin alkuperäisen päävelan irtisanomisenvaraisuutta ja vastoin hänen hyväksymäänsä takausehtoa olisi sovittu olemaan voimassa vain määräajan. Pankkitakauksen uudistamista koskenut takausehto ja sitä vastannut vastasitoumuksen ehto samoin kuin se, että alkuperäinen päävelka erääntyäkseen oli edellyttänyt irtisanomista, sekä se, että tuo päävelka oli luonteeltaan ollut notariaattiluotto, johon usein liittyi luoton uusiminen yhden tai useamman kerran, osoittivat, että takaaja takauksen antaessaan oli hyväksynyt myös päävelan uudistamisen.

Päävelka oli uudistettu useamman kerran ja viimeksi 3.8.1990. KSSP oli samalla joka kerta uudistanut antamansa pankkitakauksen.

Velan kahtena viimeisenä uudistamiskertana velkakirjaan oli todistajan kertomin tavoin erehdyksessä merkitty velan eräpäivän kohdalle koron ensimmäinen eräpäivä. Koska sanottu erheellinen merkintä oli tehty velkakirjaan takausten antamisen jälkeen velkaa uudistettaessa ilman, että takaajan kanssa olisi neuvoteltu velan uudistamisesta, takaajalle ei ollut voinut syntyä käsitystä, että velka oli muuttunut määräpäivänä erääntyväksi velaksi. Hän ei voinut siten tehokkaasti vedota tuohon erheelliseen merkintään vanhentumisväitteensä perusteeksi. Asiassa ei ollut myöskään väitetty tai näytetty, että kommandiittiyhtiö, joka oli päävelallinen ja vastasitoumuksen antaja, olisi katsonut päävelan erääntyneen 3.11.1990.

Kommandiittiyhtiö oli 3.8.1990 antanut samana päivänä tapahtuneeseen päävelan uudistamiseen liittyneenä uuden vastasitoumuksen. Näyttämättä oli jäänyt, että sillä olisi ollut tarkoitus korvata aikaisempi C:n takaama vastasitoumus takaaja sitoumuksestaan vapauttaen.

C:n antama takaus vastasitoumuksen täyttämisen vakuudeksi ei ollut rauennut sen vuoksi, että HSSP päävelkojana ja KSSP pankkitakaajana olivat sulautuneet Suomen Säästöpankki - SSP Oy:öön. Vastasitoumuksesta ja takaajan sen täyttämisen vakuudeksi antamasta takauksesta KSSP:lle johtuneet oikeudet olivat sulautumisessa siirtyneet Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle.

Muut lausunnot

Muilta osin hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut.

Tuomiolauselma

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

Haastehakemuksen kohta 9

Säästöpankkien sulautuminen

Helsingin Suomalainen Säästöpankki ja Koillis-Suomen Säästöpankki ovat 30.1.1992 useiden muiden paikallisten säästöpankkien tavoin allekirjoittaneet sopimuksen valtakunnallisesti toimivan Suomen Säästöpankki - SSP:n perustamisesta. Helsingin Suomalainen Säästöpankki on 21.10.1992 ja Koillis-Suomen Säästöpankki 21.9.1992 sulautunut näin perustettuun säästöpankkiin. Suomen Säästöpankki - SSP on tämän jälkeen muutettu Suomen Säästöpankki - SSP Oy:ksi.

Säästöpankkilain (1270/1990) 77 §:n 1 momentin mukaan säästöpankki on voinut tehdä sopimuksen sulautumisesta toiseen säästöpankkiin siten, että sulautuvan säästöpankin varat ja velat siirtyivät selvitysmenettelyttä vastaanottavalle säästöpankille. Saman pykälän 2 momentin mukaan kaksi tai useampia säästöpankkeja ovat voineet sulautua myös perustamalla uuden säästöpankin, jolle niiden varat ja velat siirtyivät. Sulautumiseen on kummassakin tapauksessa tullut saada valtionvarainministeriön lupa.

Säästöpankin muuttamisesta osakeyhtiömuotoiseksi pankiksi annetun lain (972/1992) 1 §:n mukaan säästöpankki voidaan muuttaa osakeyhtiömuotoiseksi säästöpankiksi tai liikepankiksi. Saman lain 5 §:ssä säädetään, että säästöpankin muuttuessa säästöpankkiosakeyhtiöksi muuttuneen pankin varat, velat ja varaukset sekä muut oikeudet ja velvoitteet siirtyvät toimintaa jatkavalle pankille. Toimintaa jatkava pankki vastaa kaikista muuttuneen pankin veloista ja muista velvoitteista.

Säästöpankkien sulautumista ja säästöpankin muuttamista osakeyhtiömuotoiseksi pankiksi koskevat säännökset osoittavat, ettei sulautumisella tai muutoksella lähtökohtaisesti ole vaikutusta pankilla ennen sulautumista tai muutosta olleisiin oikeuksiin tai velvoitteisiin. Näin ollen esimerkiksi velkakirjoihin perustuvat saamisoikeudet ja pankin antamat takaukset siirtyvät sellaisinaan toimintaa jatkavalle pankille. (Hallituksen esitys laiksi säästöpankin muuttamisesta osakeyhtiömuotoiseksi pankiksi 189/92 vp. s. 11).

Sulautumisen vaikutus takauksen pysyvyyteen

Kuljetusliike Q Ky on 3.8.1990 allekirjoittamallaan velkakirjalla nro 126 390 sitoutunut maksamaan Helsingin Suomalaisen Säästöpankin yhtiölle välittämän 100 000 markan notariaattiluoton korkoineen. Koillis-Suomen Säästöpankki on samana päivänä antanut luoton maksamisesta omavelkaisen takauksen. Yhtiö puolestaan on antanut pankkitakauksen vastasitoumuksen, jossa se on sitoutunut vaadittaessa korvaamaan kaiken sen, minkä pankki on takauksensa nojalla katsonut olevansa velvollinen suorittamaan. Järjestely on merkinnyt sitä, että yhtiö on ollut vastuussa velan suorittamisesta sekä velkakirjan että vastasitoumuksen nojalla. C on antanut vastasitoumuksen täyttämisestä omavelkaisen takauksen.

Kommandiittiyhtiöltä oleva saaminen ja Koillis-Suomen Säästöpankin antama takaus siihen liittyvine sitoumuksineen ovat edellä sanotun perusteella siirtyneet sellaisinaan Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle. Takaussaatavan siirtymisen päävelan velkojalle on katsottu yleensä merkitsevän takauksen raukeamista. Myös nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa pankkien sulautuminen on merkinnyt sitä, ettei velkojapankki enää ole voinut sille annetun takauksen perusteella saada suoritusta saamisestaan. Pankin konttoreiden välillä 5.11.1992 tapahtuneella 3 080,85 markan ja 30.12.1992 tapahtuneella 101 945,35 markan suuruisella varojen siirrolla ei C:n takauksen sitovuutta arvioitaessa ole merkitystä.

Jutussa on edellä esitetyn perusteella ratkaistava, aiheuttaako se seikka, ettei velkojapankki pankkien sulautumisen vuoksi enää voi saada maksua sille velan vakuudeksi annetun takauksen nojalla myös sen, ettei takaukselle annettuja vakuuksia voida käyttää suorituksen saamiseen. Kielteisen kannan hyväksyminen merkitsisi sitä, että toimintaa jatkava pankki menettäisi sulautumisen johdosta merkittävän osan sille siirtyvien saamisten vakuuksista. Pankkitakauksen vastasitoumuksessa ja sen takauksessa on kysymys vakuusjärjestelystä, jonka tarkoituksena on osaltaan varmistaa, että päävelan velkojapankki saa suorituksen saamisestaan. Ei ole perusteltua katsoa, että vastasitoumuksen takaajan vastuu ilman erityistä syytä muuttuisi velkojapankin ja sille takauksen antaneen pankin sulautumisen johdosta. Myöskään nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa pankkien sulautuminen ei ole vaikuttanut huonontavasti C:n asemaan eikä lisännyt hänen vastuutaan omavelkaisena takaajana.

C:n takauksen vanhentuminen

C:n takaus on koskenut yhtiön antamaa vastasitoumusta, jolla ei ole ollut tiettyä eräpäivää. Sen vuoksi hänen takaukseensa ei sovelleta takausmiehen edesvastaus-velvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen 4 §:n mukaista vuoden vanhentumisaikaa. Hän on näin ollen velvollinen suorittamaan vaaditun määrän antamansa takaussitoumuksen mukaisesti.

Velkakirjan nro 126 390 erääntymisehto

Kommandiittiyhtiön 3.8.1990 allekirjoittaman velkakirjan nro 126 390 kohtaan velan erääntyminen on merkitty ehto "7 pv irtisanomisesta" ja kohtaan eräpäivä päivämäärä 3.11.1990. Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, Koillis-Suomen Säästöpankki ei ole velkakirjan laatijana ollut oikeutettu vetoamaan velan erääntymisajan epäselvyyteen, vaan sen olisi tullut suorittaa velka takauksensa perusteella, jos sitä olisi siltä vaadittu ennen pankkien sulautumista. C:n takaus on koskenut yhtiön vastasitoumusta, jossa yhtiö on sitoutunut maksamaan Koillis-Suomen Säästöpankille kaiken sen, mitä pankki on katsonut takauksensa perusteella olleensa velvollinen suorittamaan. Myös C:n on täytynyt havaita velkakirjan erääntymisehdon ristiriitaisuus eikä hän näin ollen ole voinut perustellusti lähteä siitä, että velka erääntyisi maksettavaksi 3.11.1990. Hän ei siten voi tälläkään perusteella vapautua takausvastuustaan.

Haastehakemuksen kohta 10

Korkein oikeus viittaa siihen, mitä pankkien yhdistymisen vaikutuksesta C:n takaukseen, takauksen vanhentumisesta ja velkakirjojen erääntymisehdon ristiriitaisuudesta on lausuttu edellä haastehakemuksen kohdan 9 osalta.

Notariaattiluoton uudistamisen vaikutus takaukseen

Kommandiittiyhtiö on 9.5.1986 allekirjoittamallaan velkakirjalla sitoutunut maksamaan Helsingin Suomalaisen Säästöpankin välittämän 400 000 markan notariaattiluoton korkoineen. Koillis-Suomen Säästöpankki on samana päivänä antanut luoton maksamisesta omavelkaisen takauksen, yhtiö takauksen vastasitoumuksen ja C vastasitoumuksesta omavelkaisen takauksen. Velka ja pankkitakaus on uudistettu 18.8.1986, 3.3.1987, 23.11.1989 ja 3.8.1990 samansuuruisena. Uutta vastasitoumuksen takausta ei ole annettu. C:n allekirjoittamassa vastasitoumuksen takauksessa on ollut ehto "Tämä takaus on voimassa siinäkin tapauksessa, että pankkitakaus samansuuruisena tai pienemmän määräisenä kerran tai useammin pidennetään tai uudistetaan".

Oikeuskäytännöstä (KKO 1991:151 ja 1996:104) on johdettavissa periaate, että ellei uutta vastasitoumuksen takausta ole annettu, takaajan vastuu notariaattiluoton suorittamiseen käytetyn uuden notariaattiluoton maksamisesta riippuu siitä, onko alkuperäisen luoton maksamisen vakuudeksi annettuun sitoumukseen sisältynyt uudistamisehto. Notariaattiluotoille on tunnusomaista niiden lyhytaikaisuus ja se, että ne maksetaan velalliselle myönnettävällä uudella notariaattiluotolla. C:n allekirjoittamaan vastasitoumuksen takaukseen on sisältynyt sanamuodoltaan selkeä uudistamisehto eikä sitä voida pitää yllättävänä tai ankarana. Näin ollen C:n antama takaus koskee myös uudistettuja notariaattiluottoja.

C on väittänyt takausvastuunsa lakanneen myös siksi, että notariaattiluottoa 23.11.1989 uudistettaessa velkakirjaan oli velan eräpäiväksi merkitty 23.2.1990 ja notariaattiluotto oli uudistettu 3.8.1990 vasta tämän eräpäivän jälkeen.

Kuten edellä on todettu, C:n takauksen päävelkana on vaadittaessa maksettava pankkitakauksen vastasitoumus. C:n takaussitoumus vanhenee siten kymmenessä vuodessa antamisestaan 9.5.1986. Vaikka notariaattiluottoa 23.11.1989 uudistettaessa velan eräpäiväksi olisi sovittu 23.2.1990, C:n takaussitoumus ei ollut vanhentunut notariaattiluottoa 3.8.1990 uudistettaessa. C:n takauksessa on lisäksi ollut edellä selostettu uusimisehto. C on siten vastuussa takauksensa täyttämisestä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.